Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
04.10.2011 - 18:41

Tahdomme toivottaa Nellin kanssa kaikille

Oikein hellyyttävän mukavaa eläinten viikkoa!

03.10.2011 - 11:21

Niin kuin otsikossa jo lukeekin, mihin tämä aika oikein katoaa?

Tuntuu että aika menee todella vauhdikasta kyytiä, hetki sitten saatiin vielä nauttia ihanan lämpöisistä kesäpäivistä ja nyt on jo niin kolean tuntuinen syksy.

Edellisessä postauksessa kirjoitinkin jo, että harrastamme koko perheenvoimin geokätköilyä. Olen kyllä täysin tykästynyt tuohon harrastukseen ja sen parissa pääsee myös aivan ihaniin, uusiin ja jänniin paikkoihin. =) Siinä samalla saa hyvin liikuntaa.

Maisemat ovat kiehtoneet minua aina ja päätinkin sitten laittaa tänne muutamia maisema kuvia, mutta tietysti myös blogin varsinaisesta osasta Nelli!

Nelli tuntuu myös nauttivan luonnossa kulkemisesta ja ties vaikka kätköilystäkin.

Suomen luonto on kyllä kaunista ja minä tykkään todella paljon varsinkin järvimaisemista!

Toki myös laavuilu silloin tällöin on mukavaa puuhaa. Tämä laavu oli aivan upea, harmikseni vain jotkut ilkeät töhertelijät olivat tätäkin laavun-kotaa sotkenneet tylsänpäiväisillä kuvillaan!

Saaren kielekkeellä käytiin myös pitämässä pientä taukoa. Nelli tietysti odotti, että herkut olisi matkassa joita olisi voinut grillailla tuossa pienessä kyhätyssä ns.grillipaikassa.

Kaislikossa suhisee...

Luonnon tekemä taideteos, vai mikälie luonnon oikku!

Hengähdys tauko. Nelli oli aivan täpinöissään koko luonto reissun jälkeen. Kävi Nelli myös uimassa, vaikka se ei ollut tarkoitus, poikamme sattui heittämään kepin järveen ja tietty Nelli pinkoi perässä, eikä kuunnellut komentoja ollenkaan. Nelli kun rakastaa uimista!

 

Oikein mukavaa syksyä kaikille, koitan taas päivittää blogia parhaani mukaan!

 

26.09.2011 - 10:31

Meillä ollaan harrastettu geokätköilyä jo jonkun aikaa. Mikäs sen mukavempaa puuhaa, kuin kulkea luonnon helmassa ja etsiskellä kätköjä.

Nelli on myös aina innoissaan lähdössä mukaan jokaisella reissulle. Neiti on edelleen todella reipas ja tykkää kävellä pitkiäkin lenkkejä, vaikka ikää rupeaa kohta olemaan jo 10vuotta, mutta se ei tuota koiraa hidasta ollenkaan.

Kaikista mukavinta tässä kätköilyssä on se, kun saa tutustua uusiin pakkoihin, nähtävyyksiin ja se itse kätkön löytäminen. Ja tietty se että tämä harrastus sopii koko perheelle, melkein vauvasta-vaariin!

Kätköilyssä saa "kaivautua" vaikka minkälaisiin paikkoihin.

Nellillä on meno päällä, paikoilleen ei saisi jäädä ollenkaan ja jos jää paikoilleen edes hetkeksi, rupeaa tämä neiti haukkumaan!

Luonnon maisemat ovat kauniita ja jollaintavalla niin ihania. Nelli on etsimässä kalliolla omaa kätköään!

Tässä yksi maisema kuva!

Voiko olla ihanampaa kuin ihailla kauniita maisemia ja vielä semmoisia maisemia mitä ei ole vielä ennen nähnytkään.

Järvimaisemat on kyllä monesti aivan mahtavan upeita, luolat ovat myös hauskoja, joskus vain tosin aika ahtaita paikkoja.

Nelli ei kyllä aivan kaikkiin paikkoihin suostu tulemaan, vaikka välillä huomaa että mieli tekisi kumminkin. Monesti saa kehua, rohkaista neitiä tulemaan ja voi sitä riemua, kun tehtävä on suoritettu!

Kannattaa ihmeessä lukaista GEOKÄTKÖILYSTÄ jos jotakin rupesi kiinnostamaan!

 

19.09.2011 - 14:40
"You are beautiful-tunnustus on tarkoitettu kaikille blogistanian näteille blogikirjoittajille :) Tunnustuksen saaja haastetaan julkaisemaan 3-5 ennen julkaisematonta kuvaa omasta elämästään (oman kameran kätköistä) pienten selitysten kera ja jakamaan tunnustus eteenpäin kolmelle (3) muulle!"

Tämä saapui osoitteesta napoleonin mopedi Kiitos kaunis ja tässäpä sitten kuvia:
 
Nämä eivät ole uusia kuvia kätköistäni, vaan samoja kuvia mitä blogista jo saattaa löytyä, mutta semmoisia kuvia ei oikein taida olla, mitä täällä jo ei olisi! =)
 
Tässä olen pentuna, tarkkaa ikää ei nyt muisteta.
Pallon pelaaminen on hauskaa puuhaa.

 

Tämän tunnustuksen saa ottaa kuka haluaa, on jotenkin hankalaa miettiä kenelle tämän haasteen antaisin, kun kaikki on niin tasapuolisia! =)

06.05.2011 - 11:28

Kesää täällä odotellaan jo innolla, niin kuin varmaan moni muukin!

Nelliä tekisi jo aivan kovasti mieli mennä uimaan, mutta vielä odotetaan vesien lämpenemistä ja tietysti myös ilman lämpötila voisi olla +20 paremmalla puolella. =) Uimareissulla saisi samalla pestyä koirulin turkin, rupeaa jo olemaan pesua vaille.

Nelli aloitti kesäturkkiin karvanluonnin. Viime kesänä neiti oli kuumissaan talviturkissa, kun jostain syystä neiti vaihtoi karvansa keskellä talvea ja kasvatti paksumman turkin, eikä sitten turkki vaihtunutkaan enään kesäturkkiin. ;)

 

21.04.2011 - 17:12

Oikein mukavaa, makoisaa ja värikästä pääsiäisen aikaa

jokaiselle blogissani kävijälle!

26.03.2011 - 08:35

Olin poikien ja Nellin kanssa ulkoilemassa ja pihalla touhuamassa.

Pihalla kuvailin niin poikia kuin Nelliäkin, tässä muutamia kuvia Nellistä.

Nelli kiipeämässä lumikasan päälle .

'

Näyttää kuin neiti ulvoisi, mutta tosiasiassa se vain haukkui. =)

Kaivuu hommat on Nellistä kivoja, ties vaikka sieltä löytyisi jotain kivaa.

 

14.03.2011 - 10:00

Mamin muru täyttää tänään ihanat 9vuotta!

Kyllä tuo aika on mennyt kuin siivillä ja olen saanut nauttia rakkaan koirani jokaisesta ihanasta hetkestä.

Toivottavasti vuosia olisi vielä paljon jäljellä!

 

 

19.02.2011 - 14:13

Pakkasta on ollut kovasti ja mittari on pomppinut -15 ja -35asteen välillä.

Aurinko on kyllä paistanut aivan uskomattoman ihanasti ja siitä Nellin kanssa nautimmekin suurin siemauksin. =)

Ulkona ollaan kävelty reipasta vauhtia, mutta silti Nelli välillä nostelee tassujaan kun paleltaa. Toisinaan neiti ei tohtisi pistää kuonoaan ovesta ulos, mutta reippasti kumminkin lähtee lenkille.

Olen kyllä jo sitä mieltä, että nämä kovat pakkaset saisi riittää ja kevät olisi jo tervetullut. Mielestäni pakkas asteet saisivat olla n. -5/ -10 välillä.

Poikien käsien jälkiä jäätyneessä parvekkeen ikkunassamme!

 

14.02.2011 - 10:08

 

Oikein mukavaa ystävänpäivää jokaiselle!

 

Kirjoitin Nimesi Santaan Sen Tuuli Puhalsi Pois.

Kirjoitin Nimesi Rantaan Sen Aallot Huuhtoi Pois.

                                                                 Kirjoitin Nimesi Käteeni Sen Äiti Käski Pestä Pois.

                                                                  Kirjoitin Nimesi Sydämeeni Sielä Se On Ja Pysyy Ikuisesti.

                                                                  Forever

28.01.2011 - 21:35

Kiva olisi tänne blogiin jotain kirjoittaa ja laittaa kuviakin, mutta jostain syystä Nellin kanssa ei tapahdu mitään ihmeempiä.

Kuvia tulee otettua silloin tällöin, mutta useinmiten kameran akut on loppu. Seli seli.... =)

Mutta tässä Nellistä uusin kuva ja aika on mennyt mukavasti neidin kanssa.

Lenkillä käydään joka päivä ja Nelli on todella vauhdissa aina mukana. Neiti täyttää maaliskuussa 9vuotta, mutta meno halut on vain lisääntyneet.  Nyt on hauskaa kun voi heitellä Nellille lumipalloja ja neiti on aivan tohkeissaan.

 

22.12.2010 - 12:12

Oikein rauhallista ja mukavaa joulun aikaa kaikille.

Blogi hiljenee ainakin jouluksi!

03.12.2010 - 14:49

Tuli kännyllä otettua muutamia kuvia Nellistä, kun se onneissaan touhusi hangessa.

Nelli kysyvästi katselee, saanko jo mennä....?

Saanhan...jooko...

Kepin kimpussa, se on neidin lempi puuhaa.

Kukahan se sieltä tulee...

Nelli kiipesi muurin päälle, muuri ei kyllä pahitteeksi kuvassa näy.

Ja lumessa peuhaamisen jälkeen neiti näyttä kovin lumiselta koiralta. =)

 

15.11.2010 - 11:30

Hiljaiseloa on tässä blogissa ollut taas aivan tarpeeksi. Monesti ei vain ole mitään uutta laitettavaa tai kerrottavaa, kun melkein jokainen päivä menee samaan malliin, kuin aina ennenkin.

Lunta on satanut jonkin verran jo muutamia kertoja ja on myös sulannut pois. Neiti on ollut aivan innoissaan lumesta ja lumipallot on IN.

Metsälenkillä Nelli on touhottanut omaan vilkkaaseen tahtiinsa ja rauhoittumista ei ole ollut näkysällä. Vaikka neiti täyttää maaliskuussa 9v, niin nämä tassut menee joka paikkaan ja vauhdilla. Kotona neiti on itse rauhallisuus ja useinmiten nukkuu sohvalla tai tietokonepöydän alla. Nyt Nelli on keksinyt uuden nukkumapaikan, joka on poikien säkkituolit. Niissä on ihanan pehmoista ja lämmin nukkua. =)

Neiti lötköttelee matolla, samalla vahtii poikien tuohuja.

Ja tässä neidin tassut lähempää...

Näissä tassuissa ei ole mitään vikaa ja vauhtia löytyy vaikka kuinka ja paljon.

18.10.2010 - 13:01

Mahtaako vielä kukaan täällä vierailevista tutuista tietävän, että onko Lassi (Fennican Wodan Vox) vielä elossa?

Pojua ei ole tullut meitä vastaan pitkiin aikoihin ja kesällä tuon ikä göötin piti täyttää 15 kunnioitettavaa vuotta!

Tässä herrasta vielä kuva!

28.09.2010 - 12:41

Olen jotenkin ollut saamaton Nellin blogin suhteen. Ei jokseenkaan ole kerrotavaa, kun eipä meidän neidin elämässä suuria tapahdu.

Lenkkeilty ollaan joka päivä ja viikonloppuisin yleinsä käydään kunnon pitkällä metsälenkillä. Siellä Nelli saa juoksennella ja touhuta mielensä mukaan. Minusta kun koiran pitää toteuttaa itseään vapaana, eikä vain aina olla hihnan päässä.

Nelli on voinut hyvin, eikä ole ollut mitään vaivoja. En tiedä onko Nelliin iskenyt joku ahmatti, mutta aina kun tilaisuus vaan sallii, niin se koittaa pojilta varastaa syötävät ja nappaa jopa kädestä. Kuuluuko tämä sitten vanhenemiseen, kun ei Nelli aina ole ollut kova viemään toisten eväitä, vai onko se vain huomannut, että pojilta saa niin helposti napattua.

Nelli on edelleen sisällä todella rauhallinen ja mieluusti nukkuu sohvalla tai tietokonepöydän alla.

Ulkona onkin aina aivan eri meininki. Neiti on innoissaan, vetää hihnassa ja haukahtelee. Olen myös välillä saanut neidin pitämään kuononsa kiinni, kun muita koiria tulee vastaan. Mutta tämä ei onnistu jos olemme koko perhe lenkillä. Pitää vain muistaa aina kehua neitiä, kun ei hauku muille koirilla.

Mutta ei täällä sen kummempaa ole tapahtunut.

03.08.2010 - 09:58

Tämä pihalla oleminen on melkein jokapäiväistä puuhaa.

Tällä kertaa otin paremman kameran mukaan ja sain napsittua Nellistä suht hyviä kuvia, samoin pojat poseerasivat pyöriensä kanssa oikein urakalla. Tällä kertaa taaskin kuvia vain Nellistä.

Nelli makoili tyytyväisenä mamin edessä.

Poseeraamaan Nellin saa suhteellisen helposti. Ottaa vain käteen pienen ruohonkorren, niin neiti katselee sitä nätisti.

Välillä katsellaan poikien touhuja.

Ja taas ruohonkortta.

03.08.2010 - 09:55

Ollaan poikien ja Nellin kanssa oltu pihalla ja olen samalla kuvaillut heitä.

Pojat kun eivät suostu innolla poseeraamaan kameralle, niin kuvaan Nelliä, jospa vaikka joku kuva onnistuisi.

Tässä muutamia otoksia, jotka on kuvattu kännyllä, joten eivät ole maailman parhaita laadultaan.

Nelli huomasi, että pihan ohitse meni toinen koira, heti oli neiti valppaana, vaikka ei pihalta minnekkään lähde!

Rauhallisesti ja silti valppaana hiekkalaatikon vartijana.

Linssilude oli tulossa kiinni kameraan!

12.07.2010 - 10:59

Käytiin mieheni työkaverin mökillä Siikakosken tuntumassa ja aivan ihanaa siellä olikin!

Nelli kävi monet kerrat uimassa ja oikein nautti kun sai olla ja mennä niin kuin tahtoo.

Pitihän sitä hieman poseerata ja kyllä neidin ilmeestä näkee, miten mukavaa toisella oli.

Heitä nyt se keppi... heitä jo...

Hepulinkin Nelli sai ja sitä mentiin sitten pitkin saunarakennuksen vierustaa.

Osasi Nelli myös rentoutua, varsinkin kun sai hepulit juostua ja käytyä ihanasta Saimaasta juomassa.

07.07.2010 - 14:16

Kyllä on ollut aivan ihania helteisiä päiviä. Nelli on nauttinut paljon ulkoilusta ja käynyt uimassa.

Tänään onkin sitten vaihteeksi pilvisempi ja hieman sateisentuntuinen päivä. Ollaan käyty lenkillä Nellin ja poikien kanssa, niin kuin jokainen päivä tehdään.

Kuvia tulee neidistä otettua suhteellisen vähän ja helteisinä päivinä ei ole sitten jaksanut kameraa paljoa mukana kannella. On sentäs neidistä muutamia kuvia otettu pihalta.

Keppihullu, ei jätä keppejä edes helteisinä päivinä.

Ja kyllä tämäkin neiti osaa nauttia auringosta ja lämmöstä!