Nelli tuli meille Harjavallasta Zaijas kennelistä.
Saimme Nellin pois menneen Bessin tilalle. (Bessi jouduttiin lopettamaan todella pahan lonkkavian ja lonkan repeytymän takia.)
Nelli oli tuolloin ihanan pieni göötin alku ja todella suloinen.
Nellin sisko Hanska oli kasvattajalla ja todella suloinen pakkaus oli hänkin. =)

Nelli on iloinen, energinen, aktiivinen, hauska ja kiltti koira neiti.
Energisyyttä neidillä on välillä vähän liikaakin, mutta eipä tuo ole tahtia haitannut.
Keppihulluus on myös Nellin pahuus. Keppiä jos erehtyy Nellille heittämään niin siitä ei helpolla tule loppua. Nelli rakastaa luonnossa oleskelua ja kesäisin järvessä uintia.
Sisällä Nelli on oikea enkeli, niin kiltti ja rauhallinen. Välillä tuntuu kuin koko koiraa ei olisikaan.
Toisinaan taas se kerjää huomiota ja siitä tulee sylivauva.
Yötkin menee neidin kanssa mukavasti, neiti kun nukkuu kainalossani tai jaloissani.
Taidan olla ehkä hieman liikaa lellinyt pientä murua.

Nelli ja poikamme Miro tulee todella hyvin juttuun keskenään.
Niistä voisi sanoa että, ovat kuin paita ja peppu.
Joskus poika puree tai repii Nelliä, mutta eipä tuo koira sitä pahakseen pistä, 
vaan antaa pojalle roppakaupalla pusuja.

Nellin kanssa harrastamme näyttelyssä käyntiä, mikä nyt on jäänyt paljon vähemmälle pojan syntymän
jälkeen. (Miro poika kuvissa.)
Pojan syntymän jälkeen Nelli pääsi hieman lihoomaan ja tällä hetkellä se onkin laihdutuskuurilla, jotta vielä päästäisiin joku kerta kiertämään näyttelyitä.
Pahana puolena on se kun, pojalla on paha tapa antaa Nellille herkkuja salaa ja välillä vähemmän salaa.
Harrastamme myös pitkiä lenkkejä, match showta ja muuten vaan koiramaisia juttuja.


Nelli on myös todellinen herkkupeppu.
Sille kelpaa melkein mikä tahansa ruoka. Hernekeitosta on tullut sen lempparia ja se saakin aina
nuolla kattilasta loput.
Nelli kun kuuleekaan että hernekeittopurkkia avataan, niin se on salamana kyttäämässä.
Maksalaatikon kanssa on vähän sama vika.
Nellin normaaliin ruokavalioon kuuluu Serti kana-riisi light versio kuivamuonat ja silloin tällöin purkkiruoka (hyvin harvoin).
Välillä Nelli saa myös tuoretta koirien jauhelihaa (raakana).


Nellin parhaisiin koirakavereihin kuuluu; Muusa Labbis, Veeti Kääpiövillakoira, Laikku Seropi, Musti Seropi ja Turre Lapinkoira.
Jos näiden kanssa satutaan samaan aikaan lenkkipolulle, niin siitä syntyy valtaisa juoksukilpailu ja leikkimisen maratooni. =)


49218.jpg
Nelli juniori syömässä luuta.